Anna Kokkonen

Bio

Anna Kokkonen on helsinkiläinen laulaja-lauluntekijä, joka on julkaissut kaksi albumia: Salainen puutarha (2014) ja Toisenlaiset sydämet (2016). Hän on juuri saanut valmiiksi odotetun kolmannen albuminsa, joka julkaistaan syksyllä 2018. Julkaisijana toimii Ranka Kustannus -levy-yhtiö. Kokkonen vastaa sävellysten ja sanoitusten lisäksi myös tuotannosta. 

Anna Kokkosen musiikki on kuin portti unohdettuun aikaan. Hän ei tee kompromisseja vallitsevien trendien mukaan, vaan musiikki on saanut tulla ikuistetuksi aidoimmillaan, täsmälleen sellaisena kuin tekijä on sen tarkoittanut. Ajattomat melodiat tulevat iholle ja porautuvat vieläkin syvemmälle parantaen ja tuoden lohtua. Tekstien vahva läsnäolo ja maalaukselliset soundimaailmat vievät kuulijan mukanaan maagiseen tilaan. Kokkonen ei milloinkaan hae tarkoituksella tiettyä soundia, vaan jokainen biisi syntyy omana pienenä tai suurena tarinanaan ja maailmanaan, joissa on hyvä levätä. 

Syksyllä ilmestyvältä kolmoslevyltä on jo julkaistu kolme sinkkua "Matkalla kotiin”, “Mitä rakkaus on" ja “Joki”. "Mitä rakkaus on" oli Radio Suomen viikon soitetuin kappale, ja "Matkalla kotiin" on soinut ahkerasti mm. Radio Dein soittolistalla. “Joki”-singlen julkaisua juhlittiin keikalla Tavastia-klubilla lokakuussa 2017.

Uusi single ”Gloria” julkaistiin kesäkuussa 2018. Gloria on voimabiisi, joka antaa äänen kaikille niille hiljaisille ja tukahdutetuille, jotka eivät saa sitä muuten kuuluviin. Kappale kertoo ulkopuoliseksi jäämisestä ja syrjäytymisestä sekä ihmisen arvosta. “Kuka huomaisi pienen hahmon ja veisi suojaan.”

Tuleva kolmoslevy kantaa nimeä “Matkalla kotiin”. Se on etsintämatka halki myrskyisten vesien ja yksinäisten ulappojen. Kokkonen tekee levyllä näkyväksi ne syrjäänjääneet, jotka eivät syystä tai toisesta ole pysyneet muiden mukana. Uusi levy sukeltaa entistä syvemmälle pinnan alle, ja siinä uidaan välillä tummemmissakin syövereissä etsimässä vastauksia. Mistä tulemme ja minne olemme matkalla? Keitä me loppujen lopuksi todella olemme sisimmässämme, kun pintatasolla on niin helppo hämätä ja rakentaa kulisseja ja harhakuvia niin itselleen kuin toisillekin. Miksi joku olisi arvokkaampi kuin toinen? Kuka on loppujen lopuksi hyvä ihminen? Välillä kulkija toivoisi että saisi edes hetken pysyä aivan paikallaan, kun virrat riepottelevat matkaa tekevää niin ettei toivoa eikä päämäärää näy. Ehkä vastaus löytyy lopulta hetkeen tarttumisesta ja aidosta läsnäolosta, ja siitä että yhdessä olemme vahvoja vaarallisimmankin myrskyn keskellä. 

Kokkosen bändissä soittaa tuttuja kasvoja tunnetuista bändeistä, kuten Poets of the Fall. Vakiokokoonpanon lisäksi uudella levyllä kuullaan mm. harppua, säkki- ja tinapillejä, banjoa, harmonikkaa ja jousia. 

Anna Kokkosen musiikkia on soitettu useilla eri radiokanavilla kuten Radio Suomella, Suomipopilla, Radio Helsingissä, Sisuradiossa ja Radio Deillä sekä eri paikallisradioissa. Myös kriitikot ovat olleet vakuuttuneita. Useat arvostetut radiotoimittajat kuten esim. Jake Nyman, Pekka Laine, Njassa ja Uuge Kojola ovat soittaneet Kokkosen musiikkia ohjelmissaan. Biisejä on myös kuultu useilla suosituilla Spotifyn soittolistoilla, kuten "Herkimmät suomalaiset biisit", Suomipopin "Topsify Finland", "Iskelmä kuuluu kaikille", "Ihana ilta”, “Uuden musiikin lista” jne.

Debyyttilevy "Salainen puutarha" ilmestyi 10.1.2014. Ensimmäinen single "Veljeni" voitti heti ilmestyttyään Radio Suomen Levylautakunnan ja oli Radio Suomen soitetuimpia kappaleita vuonna 2014. Lisäksi radiosoittoa ovat saaneet erityisesti kappaleet "Päättymätön tarina" (Radio Suomen viikon listakakkonen)  ja "Tie yli taivaan" erityisesti Radio Deillä. Kansainvälistäkin huomiota on saanut ihmisoikeusaiheinen kappale "Kultainen maa", jota Anna kutsuttiin esittämään Manhattanin Union Squarelle suureen ihmisoikeustapahtumaan. 

Kakkosalbumi "Toisenlaiset sydämet" julkaistiin 1.4.2016. Kakkosalbumilta julkaistu single "Kesän askeleet" nousi heti ilmestyttyään Radio Suomen viikon soitetuimmaksi. "Toisenlaiset sydämet" -single oli Radio Suomella vuoden 2016 soitetuimpia kappaleita. "Tuulen poika" -single voitti Radio Suomen Levylautakunnan, ja se on ehtinyt kerätä yli 150 000 kuuntelukertaa Spotifyssa. Levyn sinkut ovat myös viihtyneet Radio Suomipopin Poptop10-listan kärjessä.

Anna Kokkonen on valmistunut musiikkitieteestä filosofian maisteriksi. Lisäksi hän on valmistunut sähkökitaran soitosta Pop&Jazz -konservatorion musiikkiopistopuolelta. Hän on myös tehnyt erinäisiä viulu-, laulu- sekä piano-opintoja. Myös nokkahuilu on löytänyt tiensä naisen käsittelyyn. Kokkonen rakastaa irlantilaista kansanmusiikkia, mutta musiikin kuunteleminen on jäänyt vähemmälle oman luomisen tieltä. Varsinaisia esikuvia hänellä ei tällä hetkellä enää ole, mutta löytyypä menneisyydestä klassisen pohjan lisäksi myös rock- ja heavytaustaa.


Haastatteluissa Kokkonen on kertonut avoimesti mm. koulukiusaamisesta venäläis-ukrainalaisten juuriensa vuoksi, joka omalta osaltaan vaikutti siihen, että hän oppi uppoutumaan musiikkiin jo nuoresta iästä lähtien ja sai olla siinä oma itsensä. Hän on myös tehnyt yli kymmenen vuotta ihmisoikeustyötä Kiinan ihmisoikeuksien puolesta Falun Gongin harjoittajiin kohdistuneen vainon lopettamiseksi. Paitsi että hän on tehnyt aiheesta kappaleen, hän on myös käynyt mm. lobbaamassa Euroopan parlamentissa ja tehnyt yhteistyötä Suomen Amnestyn kanssa.



  "Kokkonen kulkee ylpeästi omaa tietään, eikä anna toisten määräillä. Levy on kokonaisuudessaan suora ilmentymä tekijänsä alkuperäisestä ideasta." 
 Voima-lehti (**** 4 tähteä)

  "Kokonaisuus on eheä ja edustaa onnistuneimpia levyjä mitä pitkään aikaan on tullut tässä tyylilajissa." Keskisuomalainen-lehti 


Haastattelut Soundin sivulla:





http://www.soundi.fi/uutiset/uuden-biisin-tekeminen-jannittava-seikkailu-soundin-ensinaytossa-anna-kokkosen-musiikkivideo/




Haastattelu Kodin Kuvalehdessä:

http://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/lue/ihmiset/lauluntekija_anna_kokkonen_selvisin_koulukiusaamisesta_musiikin_avulla



Bändi:

Anna Kokkonen: laulu ja kitara
Marja Ahlsved: piano
Niklas Ahlsved: rummut
Seidi Guzejev: viulu
Jaakko Järvinen: kitara
Hilda Kunnola: harppu
Mila Laine: sello
Jani Snellman: basso


Kuva: Jarkko Kokkonen





_______________________________

ALBUMIT:



ANNA KOKKONEN: Toisenlaiset sydämet
Julkaisupäivä 1.4.2016


Kappaleet:
Tuulen poika
Toisenlaiset sydämet
Tyttö joka uskalsi lentää
Kangastus
Aavalle
Soittorasia
Salakieltä
Kesän askeleet
Vesiväreissä
Lumetar
Vapaa lentämään
Choral

Anna Kokkonen: laulu, kitara, nokkahuilu ja koskettimet
Marja Ahlsved: koskettimet, flyygeli, matkaharmooni ja taustalaulu
Niklas Ahlsved: rummut ja perkussiot
Seidi Guzejev: viulu ja taustalaulu
Antti Kokkola: kitara, mandoliini ja viulu
Jani Snellman: sähkö- ja kontrabasso

Mila Laine: sello (raidoilla 1, 2, 6, 8, 9, 10 ja 11)
Markus Jaatinen: perkussio ja taustalaulu (raita 7)
Erno Lahdenperä: kitara ja taustalaulu (raita 7)
Johannes Salomaa: poikkihuilu ja saksofoni (raita 1)
Sonja Ebeling: taustalaulu (raita 2)
Severi Pfeiffenberger: taustalaulu (raita 2)
Lauluyhtye Kumo: (raidoilla 4, 5, 10 ja 12) Sonja Ebeling , Kirsi Tunkkari, Minna Koivukoski, Severi Pfeiffenberger ja Eero Smeds

Äänitys ja editointi (Finnvox): Oona Kapari
Avustavat äänittäjät: Viktor Sevrjugin, Mikko Kaartoluoma, Lasse Hukka ja Daniel Hagström
Miksaus ja editointi: Ville Alajuuma
Masterointi (Chartmakers): Svante Forsbäck

Tuottaja: Anna Kokkonen
Julkaisija: Ranka Kustannus



ANNA KOKKONEN: Salainen puutarha
Julkaisupäivä 10.1.2014



Kappaleet:
Olen aina luonasi
Päättymätön tarina
Veljeni
Oikotie
Kultainen maa
Sydämeeni suljen
Toivomus
Sateenkaaret
Rakkauden varjossa
Tie yli taivaan
Jäädään tähän hetkeen
Salainen puutarha

Anna Kokkonen: laulu, koskettimet, akustinen kitara
Erno Lahdenperä: akustinen & sähkökitara
Marja Ahlsved: piano, jousisovitukset raidoilla 1. & 5.
Pekka Rajamäki: basso
Niklas Ahlsved: rummut & perkussio
Seidi Guzejev: viulu

Äänitys: Perttu Kurttila & Tuomas Yli-Jaskari @ Sonic Pump Studios
Editointi: Tuomas Yli-Jaskari
Miksaus: Ville Alajuuma
Masterointi: Aki Sihvonen @ Finnvox Studios

Tuottaja: Anna Kokkonen
Julkaisija: Ranka Kustannus