Anna Kokkonen

MATKALLA KOTIIN -ALBUMIN TARINAT


















1. ÄÄNI (säv. & san. Anna Kokkonen)

Levyn avausraidaksi päätynyt Ääni on kaikkea muuta kuin perinteinen popkappale ja ehkäpä hieman uhkarohkeakin aloitus albumille. Se on eräänlainen hymni ja tekstikin on sen mukaisesti hyvin lyyrinen. 

Mulla biisit voivat syntyä missä ja milloin vain: unessa, kävelyllä, bussissa tai vaikka saunassa. Lähes poikkeuksetta melodia syntyy aina ensin, ja niiden syntyminen on kovin mystinen tapahtuma, ne vain tulevat jostain.

Tämän biisin melodia on seurannut mun mukana niin pitkään, etten oikein muista enää milloin ja miten sain sen päähäni. Se on muodostunut hyvin rakkaaksi ja lohdulliseksi, sillä se on usein pyörinyt mielessä, vaikken lähtenyt sitä säveltämään sen pidemmälle. En edes osannut arvata että siitä tulee oikea biisi, joka levytetään. Tälle levylle se kuitenkin sai lopullisen muotonsa, kun aloin kuulla sen ympärille mahtipontisia rumpuja ja suurta orkesteria.

Ääni vie mukanaan irlantilaisiin tunnelmiin. Rakastan irlantilaista kansanmusiikkia ja kelttiläishenkisten melodioiden säveltämistä. Oikean tunnelman saamiseksi tämä kappale suorastaan vaati säkkipilliä ja muita erilaisia pillejä. Säkkipilli on ollut mulla pitkäaikainen unelma, jonka toteutuminen on tuntunut saavuttamattomalta. Pitkän etsinnän jälkeen sain kuitenkin nuoren ja lahjakkaan Heikki Kylkisalon soittamaan albumille irlantilaista säkkipilliä. Kansanomaisia puhaltimia soittaa tässä biisissä monitaituri Samuli Karjalainen, harmonikkaa virtuoosimainen Heli Siekkinen ja selloa sielukas Janica Pörhönen.

Bändin vakiokokoonpanossa soittavat iki-ihanat lahjakkuudet Marja Ahlsved kosketinsoittimet & taustalaulu, Niklas Ahlsved rummut & perkussiot, Seidi Guzejev viulu & taustalaulu, Jaakko Järvinen kitara & taustalaulu, sekä Jani Snellman basso. Minä tietenkin laulan ja soitan siellä täällä kitaraa ja nokkahuilua sekä vastaan levyn biiseistä ja tuotannosta. Levyn äänityksestä vastaa varmakätinen Hannu Lamminmäki, miksauksesta ja editoinnista korvaamaton Ville Alajuuma, ja masteroinnin on tehnyt tarkkakorvainen Jaakko Viitalähde. Sanat eivät riitä kuvailemaan miten mahtavaa näiden tyyppien kanssa on ollut tehdä hommia!

Ääni on hyvin lyhyt biisi, mutta siihen kiteytyy kaikki olennainen rauhan ja täyttymyksen tunne. Levyn tarina alkaa siitä, kun kaikki on vielä hyvin. Biisin sanoissa on vahva luottamus siihen, että hyvä sydän kantaa rajuimpienkin myrskyjen halki. Haluan levyn myötä antaa äänen niille hiljaisille ja tukahdutetuille, jotka eivät saa sitä muuten kuuluviin, ja se täytyi tietenkin tehdä mahdollisimman isosti.

Kuuntele Ääni Spotifyssa:
https://open.spotify.com/track/6ll4pmEe1qLd3Jla8Redig?si=iJt9r4BES0qhwR1mkqAAew

ÄÄNI
(säv. & san. Anna Kokkonen)

Kantoi äänesi taivaisiin
Kaikui tuulessa maailman ääriin
Kuului vuorten ja merten taa
Yhtä sointua taivas ja maa

Anna äänesi kuulua
Myrskyn halki se meidät kantaa
Kerran taivas on kirkas taas
Jälleen kunnia ja rauha maas


(Kuva: Jarkko Kokkonen)




















2. GLORIA (säv. & san. Anna Kokkonen)

Gloria-biisi kertoo tarinan yksinäisyydestä ja syrjään jäämisestä. Välinpitämättömyys saa minut surulliseksi. Biisissä ajaudutaan syviin vesiin, ja toivon että se herättää ajatuksia. Mitä jos sinua ei huomattaisi, vaikka huutaisit apua?

Olen käsitellyt biisin tekstissä myös omia menneitä kokemuksiani rasismista ja ulkopuoliseksi jäämisestä. Raskaasta aiheestaan huolimatta Gloria on voimabiisi, ja halusin tehdä siihen ison ja vahvan sovituksen stadionrockin hengessä. Biisissä soittaa vakiokokoonpanomme mukana selloa upea Mila Laine.

Biisinteko on niin taianomainen asia: äsken tätä melodiaa ei ollut ja yhtäkkiä se on tässä, aivan kuin sen olisi aina pitänyt olla olemassa. Se hetki on myös niin hauras, että joskus jopa pelkään, että juuri syntynyt biisi jotenkin katoaa, tai että herään ja huomaan sen olleen vain unta enkä voi enää muistaa sitä.

Olin Glorian sävellettyäni poikkeuksellisen ihmeissäni, että mistä se oikein tuli. Siitä tuli niin voimakas fiilis, että tunsin että nyt on syntynyt jotain erityisen voimaannuttavaa, josta haluan pitää kiinni. Joistain kappaleista tulee itselle hyvin tärkeitä. Oikeastaan hyvin useista.

Olisi mahtavaa jos biiseillä voisi tehdä jotain hyvää myös muille. Pidetäänhän huolta toisistamme ja huomataan myös ne kaikkein pienimmät ja näkymättömätkin!

Kuuntele Spotifyssa:  https://open.spotify.com/track/3HKj82hGYvrisPypRa3bRp?si=qCubobdORJuxghTuw6Ya2g

GLORIA
(säv. & san. Anna Kokkonen)

Tahtoisin huutaa, mut ne ei tunne mun kieltä
Katseet ei kohtaa, toiset väistyy mun tieltä

Olen eksynyt matkan varrella
Jäänyt veden varaan laivasta
Olen huutanut kunnes ääni ei enää kanna
Gloria

Katso mua silmiin, näe mut ja kosketa
Kuule mun ääni, pysähdy, mut pelasta

Olen eksynyt matkan varrella
Jäänyt veden varaan laivasta
Olen huutanut kunnes ääni ei enää kanna

Olen seisonut aallon harjalla
Käynyt syvimmällä pohjalla
Kuka huomaisi pienen hahmon ja veisi suojaan
Gloria


(Kuva: Jarkko Kokkonen)





























3. MITÄ RAKKAUS ON (säv. & san. Anna Kokkonen)

Tämä on aivan ensimmäinen kokonainen uusi biisi, joka on tehty varta vasten uudelle levylle. Kun tuli päätös, että on tarkoitus tehdä kolmas levy, oli tosi harvinainen tilanne, kun mulla ei ollut yhtään valmista biisiä. Toki monenlaisia aihioita on aina matkassa vaikkapa ihan vain omaksi iloksi ja lohduksi, mutta se, mistä tulee lopulta oikea biisi, jää aina nähtäväksi.

Edessä oleva tyhjä paperi on valtavan jännittävä ja myös ihana asia, kun ei vielä tiedä yhtään millainen levy on syntymässä. Ainoastaan se oli varmaa, että haluan tehdä lauluilla jotain hyvää ja asettua heikomman puolelle. Jokainen biisi on aina suuri seikkailu, ja uudelle biisintekomatkalle lähteminen on hyppy täysin tuntemattomaan. Annan biisien viedä mukanaan, enkä biisiä tehdessä aseta sille esimerkiksi tyylilajirajoja. Jokaisen biisin kohdalla uppoudun vain täysin sen maailmaan, ja siihen syntyvä sovitus kulkee aina käsi kädessä biisin tarinan kanssa ja tukee sitä.

Ajatukset tulevassa levyssä päätin pyöräillä Lauttasaaren rantaan, ja mulla oli repussa ukulele ja muistikirja. Oli ihana aurinkoinen heinäkuun päivä, mutta mieleni oli toisaalta myös haikea. Istuin pitkään rantakalliolla ja tuijotin horisonttiin. Tämä kuva on otettu juuri siitä nimenomaisesta hetkestä.

Biisi alkoi syntyä ensin säkeistön melodiasta, jota jäin pitkäksi aikaa hyräilemään, kun se tuntui niin kauniilta ja lohdutti surumielisenä hetkenä, kuin kehtolaulu. Sitten huomasin yhtäkkiä että mullahan on ohessa syntynyt myös pieni ylimääräinen melkein itämaisen kuuloinen melodianpätkä. Ihmettelin, että mistä se tuli ja kuuluisiko se ehkä kuitenkin johonkin toiseen biisiin.

Lähdin taas pyöräilemään ja silloin päässäni alkoi soida tuohon ylimääräiseen melodiaan sanat “muistaako sydämesi vielä mitä rakkaus on”. No niin, siinähän se oli, juuri tämän halusin sanoa! Ja silloin tiesin, että kyllähän se melodia tähän biisiin kuuluu. Ne asiat, jotka mietityttävät, tulevat alitajuisesti esiin, ja biisi alkaa kirjoittaa itseään. Pian olikin tämän ylimääräisen melodian ympärille syntynyt loputkin kertosäkeistöstä, ja biisi alkoi olla valmis. Tällaisia pieniä ajatuksenliikkeitä ja palapelin palojen asettelua vaati tämä kappale. Pyörällä ajaessa tulee muuten välillä valtavan hyviä ideoita, ja sitten täytyykin äkkiä pysähtyä tallentamaan ne puhelimen sanelimeen.

Mitä rakkaus on? Biisin nimi vie ikuisten kysymysten äärelle. Joskus voi olla valmis tekemään kaiken toisen puolesta, mutta voiko rikkinäisen mielen korjata täyttämällä sen kaikella lämmöllä ja rakkaudella? Oli muuten aika hieno yllätys, kun sain tietää että tämä biisi oli heti julkaisunsa jälkeen Radio Suomella viikon soitetuin kappale!

Kuuntele Spotifyssa: https://open.spotify.com/track/4x2apGAzdOnXfslTUfcaTF?si=urnepIy4QhmozgqUA1Kntw

MITÄ RAKKAUS ON
(säv. & san. Anna Kokkonen)

Hengitä, olet turvassa
Siipirikkoni urhea
Kyyneleistäsi heijastuu
Yötaivaan tähdet, uusikuu
Mitä puuttuu, sen sinulle valmistan

Sulje silmät, mä oottaa voin
Unta vierelläs vartioin
Huominen ja sun maailmas
On kaunis jälleen aamulla
Minä korjaan sen mikä on särkynyt

Jos huomenna vieläkin tuulee
Minä sinusta vahvemman teen
Korkeammalle sut nostan ja saan
Vielä lentoon uudestaan
Vaan muistaako sydämesi vielä
Mitä rakkaus on

Aamukastetta hiuksillas
Nouset kuorestas uljaana
Eilinen jää historiaan
Olet valmis maailman kohtaamaan
Sul on kaikki, mitä tänään tarvitset

Jos huomenna vieläkin tuulee
Minä sinusta vahvemman teen
Korkeammalle sut nostan ja saan
Vielä lentoon uudestaan

Ja aina kun huipulla tuulee
Minä sinulle suojaksi jään
Siipien alle sut piilottaa voin
Pysy siinä juuri noin
Vaan muistaako sydämesi vielä
Mitä rakkaus on





















4. MATKALLA KOTIIN (säv. & san. Anna Kokkonen)

Matkalla kotiin on levyn nimikkobiisi, jonka tunnelma vei minut jälleen mukanaan kelttiläisiin mielenmaisemiin. Kerron vielä myöhemmin lisää Irlannin merkityksestä. Biisissä ajelehditaan etsimässä omia juuriaan, aivan kuten albumilla. Joskus voi tapahtua jotain, jonka myötä kadottaa elämässä suunnan ja jopa oman itsensä ja ajelehtii kauas siitä mikä on todellisuudessa tärkeää. Haluan uskoa, että ihmiset ovat pohjimmiltaan hyviä, ja että hyvyyteen on myös mahdollista palata. 



Kappaleessa kuullaan bändin ja jousten lisäksi harppua, irlantilaista säkkipilliä ja tinapillejä. Säkkipillin lisäksi olin pitkään haaveillut harpusta, ja sekin tuntui kovin kaukaiselta unelmalta, enkä ollut osannut ajatella että sitä voisi lähteä toteuttamaan. Tämän biisin synnyttyä kuitenkin tiesin, että siihen on saatava oikea harppu, joten oli rohkaistuttava etsintään. Olin valtavan innoissani saadessani lopulta nuoren lahjakkuuden Hilda Kunnolan soittamaan harppua, paitsi tähän biisiin niin muutamaan muuhunkin.

Ollessani tekemässä tätä biisiä sain tietää, että lapsuuteni ja nuoruuteni rakkaita maisemia ollaan laittamassa uusiksi, ja minulle tärkeitä metsikköjä aiotaan hakata ja näköalakallioita räjäyttää. Näillä paikoilla on ollut mulle suuri merkitys ollessani teini-iässä. Olin yksinäinen nuori, ja mulla oli tapana paeta lähimetsiin ja -kallioille, jossa sain uppoutua rauhassa omiin maailmoihini. Olin tietenkin järkyttynyt saadessani tietää, että pian näitä paikkoja ei enää ole, joten halusin ehtiä viettää siellä vielä aikaa ennen kuin ne katoavat.

Suuri osa Matkalla kotiin -biisistä onkin syntynyt niillä nyt jo tuhotuilla kalloilla ja metsissä. Ja vaikkei kappale suoraan niistä maisemista kerrokaan, niin haikea tunnelma on varmasti aistittavissa. Kaikki elämässä meneillään olevat asiat vaikuttavat väistämättä silloin syntyvään musiikkiin, tavalla tai toisella.




Kuuntele Spotifyssa:
https://open.spotify.com/track/1l2DaMcZxwyoyzzHMNnJge?si=R9hH--ErTve8M93I8BU2vQ



MATKALLA KOTIIN

(säv. & san. Anna Kokkonen)



Kyynel taivaan, putosi maahan
Maa oli hiljaa, ei osannut lohduttaa
Pimeä painaa, ihoa vasten
Vain sinä voit poistaa sen

Unien laiva kohoaa matkaan
Sumussa seilaa jo katoaa laineisiin
Sinua etsin, sinua huudan
Voi pidä mut pinnalla

Kauanko sydän viipyy matkalla kotiin
Vielä löytääkö sisään paikalleen
Liian kauas kun vaeltaa, voi tien sinne unohtaa
Vaan juuret ne pysyy ennallaan

Sydän lyö tyhjää, näenkö unta
Vedät mua rantaan ja herätät laineista
Tuhannet tähdet, valaisee taivaan
Vain sinä voit loistaa niin

Kauanko sydän viipyy matkalla kotiin
Vielä löytääkö sisään paikalleen
Liian kauas kun vaeltaa, voi tien sinne unohtaa
Vaan juuret ne pysyy ennallaan

Juuret ne pysyy ennallaan



(Kuva: Jarkko Kokkonen)





























5. PAINOTON (säv. & san. Anna Kokkonen)



Painoton on unenomainen tarina siitä, mitä voisi tapahtua, jos raskaat ajatukset pystyisikin vain riisumaan yltään, jättämään ne taakseen ja kohoamaan keveästi niiden yläpuolelle. Asiat voivat näyttää aivan toiselta, kun niihin saa etäisyyden. Joskus minulle tulee tarve päästä jonnekin oikein korkealle, esimerkiksi kalliolle tai korkeaan rakennukseen, josta näkee mahdollisimman kauas.

Halusin myös biisin sovitukseen ilmavan ja ison tunnelman, joka kuvastaa sitä valtavan isoa näkymää, kun asioita katsoo yläpuolelta. Biisistä saattaa kuulla hyvin etäisiä kaikuja Peter Gabrielin ja Kate Bushin tuotannosta, jos osaa oikein tarkasti kuunnella.



Painoton syntyi samoihin aikoihin kuin Gloria, vuoden pimeimpään aikaan. Silloin kaipaa suuresti valoa, lämpöä ja tilaa. Raskaat asiat tuntuvat pimeässä vielä raskaammilta, kun on vaikea nähdä eteensä. Aloin pohtia, miten kauniilta pimeys oikeastaan näyttää yläpuolelta katsottuna, ja se tuntui kovin lohdulliselta. Kun pimeyden keskellä näkee yhdenkin kimaltavan valonpikun, sen voimin jaksaa jatkaa seuraavaan aamuun ja uskoa että pian on taas valoisaa ja kaikki järjestyy.

Toinen ihminen voi pienelläkin eleellä joskus auttaa valtavasti painolastin keventämisessä. Ehkä juuri sinun rohkaiseva sanasi nostaa jonkun ylöspäin. Ollaanhan siis toisillemme hyviä!

Mm. tämän biisin onkin viime aikoina saattanut kuulla radiostakin 

Kuuntele Spotifyssa: https://open.spotify.com/track/6yOXwO3ZSR7T9saUv8NGne?si=5tm-li_2StCJogJwI2Igaw

PAINOTON
(säv. & san. Anna Kokkonen)

Kyyneleet maahan vuotaa
Kuorma on tänään liian raskas
Päätä en jaksa nostaa
Hengitän, sinut kuulen jostain kaukaa

Tuulta päin, mulle kuiskaat
Meitä ei kukaan maahan paina
Hengitä, päästä irti
Viima käy, mä kohoan

Kadut jossain alhaalla kimaltaa
Talot jäävät pieniksi kun me noustaan
Yläpuolelta on pimeys kauniimpaa
Mukaan ei voi ottaa mitään painavaa

Kyyneleet maassa kiiltää
Meitä ei painovoima löydä
Ei se saa meitä kiinni
Irrotan ja unohdan

Kadut jossain alhaalla kimaltaa
Talot jäävät pieniksi kun me noustaan
Yläpuolelta on pimeys kauniimpaa
Mukaan ei voi ottaa mitään painavaa



(Kuva: Jarkko Kokkonen)




























6. ANNA MUN JÄÄDÄ VIELÄ (säv. & san. Anna Kokkonen)

Anna mun jäädä vielä saattaa olla suorimpia rockbiisejä, mitä olen sooloalbumeilleni tehnyt. Joskus kun kaikki on kohdallaan haluaisi ajan pysähtyvän, että voisi vain jäädä juuri siihen hetkeen joka on meneillään. Että saisi hetken levähtää kaiken kiireen, tietotulvan ja jatkuvien muutosten keskellä ja tuntea pysyvyyttä ja varmuutta. 



Tästä biisistä voi löytää häivähdyksiä 80-luvulta, ehkäpä jotain yllättävääkin verrattuna muuhun mun tuotantoon. Niin, en tiedä tuleeko yllätyksenä, mutta multa löytyy myös huomattavasti rockimpaa menneisyyttä. Olen kyllä pienestä pitäen rakastanut etnisiä sävyjä ja klassista musiikkia. Mutta teini-iässä vaihdoin viulunsoiton sähkökitaraan ja lauluun, ja olen siitä asti ollut mukana rockbändeissä, kunnes aloitin sooloartistin uran. Mut tunnettiin nimellä Angela, ja äänenkäyttöni ja ulkoinen olemukseni oli myös aika erilainen siihen aikaan. Saattaisit yllättyä, jos et ole kuullut tai nähnyt… 

Rockvaihe ei kuitenkaan ollut mulle se todellinen intohimo, vaan sen jälkeen musiikkini palasi taas takaisin juurilleen. Tai no ehkäpä kuitenkin pieniä mausteita on jäänyt eletystä elämästä. Sooloartistina aloin tehdä sitä musiikkia, mitä olen sisimmässäni aina halunnut, ja vaihdoin kielen englannista suomeksi. Biisien sanoituksissa huomaan kuitenkin edelleen käyttäväni samantyylistä flowta kuin englanniksi sanoittaessa. Mulle on tärkeää että biisin teksti on oikean merkityksen lisäksi sujuvaa ja sanavalinnat myös foneettisesti kauniin kuuloisia. Se on osa kokonaisuutta, jossa en halua tehdä sen enempää kompromisseja kuin muillakaan osa-alueilla.

Anna mun jäädä vielä on syntynyt aika tarkalleen keskivaiheilla tämän levyn biisien tekemisessä. Olin sellaisessa kohdassa biisintekomatkaa, että en ollut vielä varma siitä, minne lopulta levyllä päädyn. Vaikka tämä biisi ei varsinaisesti vienyt levyn tarinaa eteenpäin, niin sen syntyminen vaikutti suuresti siihen, minne aion seuraavaksi mennä. Tuntui niin hyvältä jäädä hetkeksi paikalleen ja tehdä jotain hyvin yksinkertaista ja selkeää. 



Biisi oli siis levyn syntyprosessissa eräänlainen välipysähdys, ja tässä tapauksessa ihan kirjaimellisesti jäätiin paikalleen. Kappale sopikin myös levyn biisijärjestyksessä juuri sinne keskivaiheille tuomaan matkalle mukaan uusia sävyjä, häivähdyksen menneisyydestä.

Kuuntele Spotifyssa: https://open.spotify.com/track/0dZrsbNrzfLQaGpuaWiDeT?si=vJoRa_1dRPGT9YIsg_UC0Q

ANNA MUN JÄÄDÄ VIELÄ
(säv. & san. Anna Kokkonen)

Tuulee, me sadetta kuunnellaan
Ehkä aika on pysähtynyt kokonaan

Tunnen kun pisara kerrallaan

Painaudun lähemmäs sua



Olen sun, olet mun

Olen sun, olet mun



Jos olen unessa, anna mun tähän jäädä vaan

On kaikki ikuista, kun ollaan ihan paikallaan



Tuulee, on sylissä lämmintä

Ilmassa väreilee sähköä

Kuulen kun sydämet yhteen soi

Taivaalla ne salamoi



Olen sun, olet mun

Olen sun, olet mun



Jos olen unessa, anna mun tähän jäädä vaan

On kaikki ikuista, kun ollaan ihan paikallaan

Jos olen unessa, anna mun tähän jäädä vaan

Jos olen hereillä, en tahdo nukahtaa



Tuulee, sut vielä nään





Mä olen sun, sun sun

Olet mun, mun mun
Mä olen sun, sun sun

Olet mun, mun mun…



(Kuva: Jarkko Kokkonen)

































7. KUVASTIN (säv. & san. Anna Kokkonen)



Kuvastin on pohdintaa siitä, millainen maailma olisi, jos voisimme nähdä jokaisen sisimmän. Voiko kuvitellakaan, miten erilaista se olisi, jos ulkokuorella ei voisikaan peitellä virheitä ja todellisia ajatuksia, vaan kaikki voisivat nähdä aidot asiat sellaisenaan. Ei tarvitsisi arvailla, onko joku on todella vilpitön. Kuka olisi silloin oikeasti kaunis? 



Biisi lähti syntymään hypnoottisesta kitaranäppäilystä, joka toi mieleeni pisaroiden putoilemisen veden pintaan. Ajattelin, miten veden pinta on peilin kaltainen ja siihen katsoessa voi nähdä kasvonsa. Mutta mitä sen alla on? En ollut vielä kirjoittanut kappaleeseen mitään sanoja, mutta nimesin sen jo silloin Peiliksi. Aika pian kitaranäppäilyn päälle alkoi muodostua melodia, jonka ensimmäiset sanat kuulin heti mielessäni: ”mitä jos peiliin heijastuisi...”

Tuosta fraasista biisin teksti alkoikin muotoutua hyvin luonnollisesti, sillä kitaranäppäilystä saamani tunnelma oli niin selkeä. Tekstissä istutaan tietenkin siellä lammen rannalla ja katsellaan pintaan heijastuvaa kuvajaista. Vaikka pinta olisi kaunis, onko sen alla aidosti kaunista? Tuntisitko minua edes enää, jos näkisitkin vain sisälleni? Kertosäkeistöön lainasin Lumikki-sadusta tuttua fraasia, jolla paha kuningatar haluaa tietää kuvastimelta ken on maassa kaunehin. Mutta tässä biisissä tekstin kertoja haluaakin tietää kuka on aidosti kaunis sisimmässään, tai onko hän edes itse hyvä ihminen. Lopulta pinta rikotaan ja sukelletaan syvemmälle. Mutta löytyykö sieltä vastausta, pystyykö sisälle siltikään näkemään? Biisi kertoo myös ihmisen epävarmuudesta, keskeneräisyydestä ja riittämättömyyden tunteesta. Siinä todetaan lopuksi, että olemme vasta kasvamassa eikä kenenkään tarvitse olla vielä valmis. 



Alusta asti minulle oli selvää, että kitaranäppäily kuuluu soittaa levylle harpulla, ja sehän toteutuikin jälleen ihanan Hilda Kunnolan soittamana. Yksi asia jäi kyllä vähäsen harmittamaan, mutta ei onneksi liiaksi. Olisin kovasti halunnut tähän kappaleeseen oikeaa erhua, eli kiinalaista kaksikielistä viulua. Sen löytäminen osoittautui kuitenkin liian haastavaksi, joten soitin levylle erhu-midisoundia, jota tukevat Samuli Karjalaisen soittamat oikeat kansanomaiset puhaltimet. Oikeat soittimet lähes peittävät alleen erhusoundin, mutta se luo kuitenkin taustalla häivähdyksen taianomaista aasialaistunnelmaa, joka vie mukanaan perinteiseen kiinalaiseen kulttuuriin ja ajatusmaailmaan. Erhun puuttuminen oikeastaan sopii myös biisin sanomaan keskeneräisyyden sietämisestä. 



Kuvastin on mun suosikkibiisejä levyllä, ja siinä on minusta erityisen vahva teksti, jos nyt näin saa omista biiseistä sanoa. No tietysti saa! Saahan siitä nyt olla onnellinen, että on onnistunut kiteyttämään juuri sen mitä halusi sanoa.



Kuuntele Spotifyssa: https://open.spotify.com/track/7Bgu2M7lwefcqB4bnoIO6j?si=c-OKd3c3QqSI0XiktnpDpw





KUVASTIN

(säv. & san. Anna Kokkonen)


Mitä jos peiliin heijastuisi 
koko sielujen maailma

Mitä jos mielen nähdä voisi

Ajatuksia kuunnella


Mikään ei ois katseilta piilossa
Salaisuudet tietäisi kaikilta



Mitä jos kaiken paljastaisin

Vielä tuntisitko sä mua

Näkisitkö virheet liian hyvin

Vielä voisitko rakastua


Olisinko kaunis laisinkaan

Mitä jos en riittäisi kuitenkaan



Oi, kerro kerro kuvastin, tahdon nähdä paremmin

Kerro kerro enemmän, mitä näät?


Mitä nyt näen kun katson veteen

Kuka lammesta tuijottaa

Sukellan pinnan alle sineen

Kuvajaiseni katoaa
Olen vielä keskeneräinen

Kotelossa kasvaako perhonen

Oi, kerro kerro kuvastin, tahdon nähdä paremmin

Kerro kerro enemmän, tahdon nähdä sisimmän

Oi, kerro kerro kuvastin, ken on silloin kaunehin,
itsekkäin tai likaisin, mitä näät?





(Kuva: Jarkko Kokkonen)





























8. JOKI (säv. & san. Anna Kokkonen)

Joki kertoo suuresta kaipuusta toisen ihmisen luo. Vesi ja aivan erityisesti joet ovat olleet mielestäni aina valtavan kiehtovia. Virtaavan veden seuraaminen vie todella mukanaan. Kerran ollessani kävelyllä joen rannassa, tarkalleen ottaen kuohuvalla Vantaankoskella, aloin pohtia, millaista todella olisi virrata joen lailla tietämättä mihin lopulta päätyy. Miten elämässäkin joskus täytyy vain luottaa pääsevänsä perille, vaikka määränpäätä ei voisi vielä nähdä.

Tähän biisiin tuli heti alkuvaiheessa yllättäen pieniä häivähdyksiä reggaeta. Annoin niiden tulla luonnollisesti, sillä ne antavat juuri oikean keinuvan tunnelman kuvastamaan joen virtauksia. Hauskoja pieniä rytmillisiä elementtejä biisiin syntyi myös vahingossa, kun onnistuin demoa äänitellessä pudottamaan plektran kitaran rungolle, ja se kolahti niin sopivaan kohtaan, että se piti napata mukaan grooveen.

Biisin syntyminen valmiiksi asti vaati itse asiassa useampia käyntejä joella, vieläpä eri joilla. Oheisessa valokuvassa olen yhdessä lempipaikoistani, Matarinkoskella. Joen sävellys ja tekstin idea olivat olleet jo pidemmän aikaa valmiina, mutta lopullinen muoto biisin tekstiin syntyi täysin suunnittelematta ollessani pitkällä kävelyllä Vantaalta Keravalle Keravanjokea pitkin. Siellä sain jälleen sen uskomattoman fiiliksen, kun teksti alkoi kirjoittaa itseään mun päässäni. Kuin joki olisi kertonut tarinaansa!

Tämä biisi oli koko levyntekoprosessin viimeisenä valmiiksi saatu biisi. Kun Joki oli ns. virrannut mereen, tiesin että levyn kokonaisuus on nyt valmis. Albumin biisijärjestyksessä Joki ei kuitenkaan ole viimeinen, vaan seuraavaksi lähdemme sinne merelle, siitä lisää huomenna…

Kuuntele Spotifyssa: https://open.spotify.com/track/4cRUqWbdMiK85azN4e4lcw?si=c0k03g7XQB2OO3k3jPPUIQ

JOKI
(säv. & san. Anna Kokkonen)

Mistä joet syntyvät, kuka sen tietää
Kyyneleistäkö, yksinäisyydestä
Vesiputouksen täytyy olla silloin
Kaikkein suurin kaipaus ja ikävä sua

Halki kuivan maan joki virtaa vaan
Minä löydän reitin, tuun sut hakemaan
Vesi kuljettaa, vielä kohdataan
Odotathan siellä kotimeren rannassa

Miten käy jos päädynkin Jäämeren syliin
Tai on suuntana kolmio Bermudan
Kilometri toisensa jälkeen virtaa
Rikon vuoret ja pohjavedessä käyn

Halki kuivan maan joki virtaa vaan
Minä löydän reitin, tuun sut hakemaan
Vesi kuljettaa, vielä kohdataan
Odotathan siellä kotimeren rannassa

Halki kuivan maan joki virtaa vaan
Minä löydän reitin, tuun sut hakemaan
Vesi kuljettaa, vielä kohdataan
Odotathan siellä
Kunpa ei sua toiset virrat saa läpikulkumatkallaan
Odota mua vielä, tuun sut hakemaan
Vesi kuljettaa, vielä kohdataan
Odotathan siellä kotimeren rannassa

























9. PELASTUSLIIVI (säv. & san. Anna Kokkonen)

Pelastusliivi on irlantilaishenkinen merilaulu. Olen kerran päässyt käymään Irlannissa, ja se paikka jätti jälkensä. Kävin tietenkin kuuntelemassa paikallista musiikkia Dublinin illassa ja tein seikkailuretkiä katsellen monia hengästyttäviä luonnon nähtävyyksiä ja vanhoja raunioita. Kuvassa olen Cliffs of Moherin kallioilla. Jäi harmittamaan, kun olisi tehnyt mieli ostaa pieni harppu eräästä kaupasta, mutta kuljetusteknisistä syistä päätin jättää sen kuitenkin sinne. Ehkä ensi kerralla! Hämmentävintä oli kuitenkin se, että jo heti saavuttuani maahan ja nähdessäni siellä ensimmäisen kerran iirinkielisiä kylttejä ympärilläni, minulla alkoivat kyyneleet valua. Se vain tuntui niin tutulta, kuin olisi tullut kotiin.

Jostain syystä näen sieluni silmin, kuinka hämyisessä irlantilaisessa pubissa, yön myöhäisinä tunteina, kaveriporukka voisi kietoa käsivarret toistensa hartoiden ympärille ja hoilata yhdessä tätä melodiaa. Biisi kertoo siitä, että tulipa vastaan miten kovia myrskyjä tahansa, niin kaverin kädestä ei päästetä irti, vaan vierellä pysytään säällä kuin säällä ja vedetään kaveri ylös hurjimmistakin aalloista.

Biisi syntyi hyvin nopeasti, ja sen eri osat ja teksti löysivät todella helposti toisensa. Se on syntynyt kesän lämmössä ja minulle tulee siitä edelleen kesäinen olo. Pidän biisin mutkattomuudesta ja siitä, kun siinä on railakas pelimannitunnelma. Heikki Kylkisalon irlantilainen säkkipilli ja Samuli Karjalaisen tinapillit olivat jälleen aivan ehdottomia, ja tässä biisissä pääsee nauttimaan myös Heli Siekkisen harmonikasta.

Hauska ajatus on käynyt mielessä, nimittäin minusta olisi valtavan jännittävää kuulla tämä karhealla miesäänellä laulettuna. Ehkä täytyykin vielä joskus tehdä tästä versio, jossa on mukana vaikkapa irlantilainen merimieskuoro!

Olen kuullut että tätä laulua on soitettu Radio Deillä. Aika yllättävää, mutta hieno juttuhan se on!

Kuuntele Spotifyssa: https://open.spotify.com/track/3RqJ25rv51HWFm1paSC2uI?si=G-BRAGtCQT6gWCsPWhIA2Q

PELASTUSLIIVI
(säv. & san. Anna Kokkonen)

Taas laineilla kanssasi keinun
On edessä myrskyinen sää
Sun käteesi tiukemmin tartun
En tarvitse sen enempää

Ei merelle kannattais jäädä
Purjeet mastosta pois lasketaan
Vaan otteesta irti en päästä
Kun me yhdessä matkustetaan

Pidä minusta kiinni
Matkalla tuulee ja sataa
Oot mun pelastusliivi
Pinnalle nostat jos aallot mut saa

Jos aina vain odottaa poutaa,
niin matka jää tekemättä
Ei tyyntä oo milloinkaan kauaa,
meiltä puutu ei jännitystä

Pidä minusta kiinni
Matkalla tuulee ja sataa
Oon sun pelastusliivi
Pinnalle nostan jos aallot sut saa
Ota minusta kiinni
Silloin kun tuulee ja sataa
Vielä yhdessä nousemme aallon harjalle taas

Pidä minusta kiinni
Matkalla tuulee ja sataa
Oot mun pelastusliivi
Pinnalle nostat jos aallot mut saa
Ota minusta kiinni
Eihän se haittaa jos sataa
Vielä yhdessä nousemme aallon harjalle taas






















10. OIKEESTI ELOSSA (säv. & san. Anna Kokkonen)

Eräs ystäväni sanoi minulle kerran, että on eri asia olla vain olemassa kuin oikeesti elossa, ja tämä jäi minulle niin vahvasti mieleen, että siitä syntyi laulu. Tämän biisin myötä levy saapuu päätökseensä, ja saavutaan takaisin kotiin, olennaisen äärelle. 

Biisi kertoo läsnäolon ja hetkessä elämisen ihmeellisyydestä - siitä että on eri asia todella elää kuin ainoastaan suorittaa muodollisuuksia. Miten tärkeää olisi työputkien ja kiireen keskellä muistaa pysähtyä katsomaan ympärilleen ja näkemään jokaisen hetken ainutkertaisuus. Tavata ihmisiä henkilökohtaisesti, eikä vain viestin välityksellä. On aivan toista katsoa ja tunnustella asioita suoraan kuin vaikka puhelimen, kameran tai tietokoneen ruudun läpi. Arjen pienet asiat ovat taianomaisia ja kallisarvoisia, ne voivat kadota jos niitä ei huomaa.

Oikeesti elossa on Pelastusliivin eräänlainen sisarbiisi. Ne syntyivät melkeinpä yhdessä ja työstin niitä lähes samanaikasesti. Halusin vangita tähän biisiin niin sävellykseen kuin sanoihinkin sen huumaavan tunnelman, joka kesäyössä vallitsee, kun “tähdet ne kuiskivat, ilmassa soi”. Biisin tekstissä halutaan jälleen tuntea, että kaikki on todella tässä ja kaikki on nyt, ja saada myös itselle tärkeä ihminen tuntemaan niin. Joskus myös mukavuudenhalu saattaa pyrkiä esteeksi pienille ihanille seikkailuille. Mitä sitten että vesi on vähän kylmää, jos tietää että kuutamouinti on paljon mieleenpainuvampi kokemus kuin rannalle jääminen!

Kiitos kun olet seurannut tätä matkaa! Musiikki on julkaisun jälkeen jossain mielessä yhteistä omaisuutta, ja laulut voivat saada kuulijan korvissa aivan uusia merkityksiä. Olisikin ihana kuulla mitä ajatuksia tarinat ovat herättäneet sinussa. Onko sinulla omia vastaavia kokemuksia tai tarinoita? Entä löysitkö levyltä jotain aivan muuta kuin mistä kerroin?

Kuuntele Spotifyssa: https://open.spotify.com/track/5sNNMUThrzv46drTIDQc4P?si=BM-2PJrWR6illnb1z-Yk3w


OIKEESTI ELOSSA
(säv. & san. Anna Kokkonen)

Jää vielä hetkeksi, muistatko kuinka
Kaupunki nukkui ja oltiin me vain
Ainoat maailmassa, ainoat yössä
Tähdet ne kuiskivat, ilmassa soi
Kaikki oli tässä, kaikki oli nyt

Valvo kanssani tänään
Jäädään auringonnousuun
Vielä tuntea voitaisiin tänään
Vielä me ollaan oikeesti elossa
Oikeesti elossa

Kastetta hiuksissa nurmella maattiin
Huominen käynyt ei mielessäkään
Kuutamouinnille rannalta juostiin
Naurulla lämpeni viluinen suu
Kaikki oli tässä, kaikki oli nyt
Ole vielä tässä, ole tässä nyt

Ja valvo kanssani tänään
Jäädään auringonnousuun
Vielä tuntea voitaisiin tänään
Vielä me ollaan oikeesti elossa
Oikeesti elossa



(Kuva: Jarkko Kokkonen)